Menu
TUOTTEET

Savotta HAWU 8 seinäpala HW-8 teltta

Hawu teltta koostuu kahdesta (tai kolmesta) erikseen ostettavasta palasta:
  1. Ovipala, jossa nimensä mukaisesti on vetoketjullinen ovi.
  2.  Oviseinässä on myös savutorven ulostulo, jota Savotalla tuttavallisesti kutsutaan pöröpelliksi
  3. Seinäpala, joka on yhtenäinen suojaava kangas ilman ovia tai ikkunoita
  4. Jatkopala, jonka voi hankkia lisävarusteena ja kasvattaa näin Hawu teltan kokoa ja kapasiteettia. Jatkopalan leveys on 1,5m ja sen kanssa Hawu 8 teltasta tulee kahdentoista hengen teltta.
5-8 hengen porukalle suunniteltu HAWU 8 -teltta, HT-8 edustaa liikutettavissa majoitteissa
 täysin uutta ajattelua.
 Perinteisen keskisalon lisäksi Hawun voi pystyttää myös puun ympärille tai vaikka oksasta roikkumaan,
 eikä sivusalkoja edes tarvita. 

Hawu -teltan puolikkaita voi käyttää myös erillisinä laavuina.

Hawu 8 -teltta on kokoluokkansa pienin erämajoite, joka on lämmitettävissä myös kamiinalla. 

Hawu on suunniteltu siten, että sillä selviydytään todellisissa ääriolosuhteissa, oli sitten kyseessä viranomaiskäyttö tai eräretkeily. 
Uskallamme väittää, että tämän sissimpää telttaa ei maailmasta löydy!

Hawun rakenteessa on kiinnitetty erityisesti huomiota teltan pystyttämisen helppouteen 
ja pystytystapojen monipuolisuuteen. 

Teltta koostuu kahdesta puoliskosta, joita kumpaa tahansa voi käyttää erillisenä 
kahden hengen loue -laavuna. 
Telttapuoliskojen yhdistäminen tapahtuu vetoketjuilla ja saumakohta tiivistetään 
rullaamalla kangasliepeet tiiviiksi paketiksi, sekä kiinnittämällä ne paikoilleen nauhalenkkien avulla.

Yhdistettynä puoliskot muodostavat teltan, jonka voi pystyttää kolmella eri tavalla:
  1. Normaalisti keskisalolla
  2. Puun ympärille, jolloin puu toimii keskisalkona. 
  3. Jokaisen telttapakan mukana tulee kestävä SA-mallinen irtohihna, jolla kiinnitys on helppoa
  4. Ripustettuna roikkumaan puun oksasta tai vaikka puhelinlangasta (puhelinlankaa emme toki suosittele)
Sivusalkoja ei tarvita, vaan reunat vedetään tiukalle ja kiristetään erikoissoljilla, 
jolloin teltta ”kelluu” vakaasti muodossaan. 
Pystytys on uskomattoman helppoa ja nopeaa, eikä yksinäinen sissi ehdi edes kaveria kaivata. 
Erityisen rakenteensa vuoksi Hawu -teltan voi ostaa haluaminaan palasina. 

Perustelttaa varten riittää HAWU 8 -ovipala, HD-8 ja HAWU 8 seinäpala, HW-8. 

Hawu -teltan pystytykseen tarvitaan myös telttakiiloja, sekä pystytystavasta riippuen mahdollisesti keskisalko.

Kiiloja ja keskisalkoja voi toki askarrella itsekin, mutta helpointa ne on hankkia valmiina ja 
tarkoitukseen varmasti sopivina lisätarvikkeina.

Tekniset tiedot:
  • Mitat: Pohjapinta-ala: 13m2, Pohjan halkaisija: 4 m, Harjakorkeus: 160cm – 180cm, Pohjapinta-ala jatkopalan kanssa: 19m2
  • Painot: Ovipala: 6kg, Seinäpala: 5kg, Jatkopala: 4,5kg
  • Materiaalit: Hengittävä, sateenkestävä, homesuojattu ja paloa edistämätön erikoiskangas
  • Väri: Oliivinvihreä
Lisävarusteet (erikseen hankittavat):
  • Telttakiilat
  • Laavuun: 5 kiinnityskiilaa + 5 lievekiilaa
  • Telttaan: 8 kiinnityskiilaa + 8 lievekiilaa
  • Laajennettuun telttaan: 10 kiinnityskiilaa + 10 lievekiilaa
  • Keskisalko: Hawu -keskisalko. 3-osainen alumiininen teleskooppisalko
  • Telttakamiina: Hawu -telttoihin käy joko Savotta peruskamiina tai kevyempi ja tehokkaampi Savotta Hawu –kamiina ja siihen sopiva Rullapiippu
  • Pohjavaate: SA-10 Teltan pohjavaate sopii myös Hawu -telttoihin
Takuu
Tuotteella on kahden vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuu.

Avainlipputuote
Tämä on
suomalainen Avainlipputuote ja se valmistetaan Savotan tehtaalla Karstulassa.